torstai 1. marraskuuta 2012

Primitiivinen ja surkea kulttuuri

Olemme saaneet vuosien mittaan tottua siihen, että muslimit muuttuvat väkivaltaisiksi raivopäiksi, mikäli heille pyhää profeettaa loukataan, tai edes kuvataan pilakuvassa. Olen aina pitänyt tätä osoituksena heidän kulttuurinsa ja käyttäytymiskoodinsa primitiivisyydestä ja surkeudesta omaamme verrattuna.

No, nyt kuuluu Kreikasta kummia. Myös siellä on uhkailtu ja jopa hakattu YLE:n uutisen mukaan Jeesukseen liittyvän näytelmän esittäjiä. Uhkailijoita ja hakkaajia ovat kristinuskoiset kreikkalaiset.

Jos ja kun YLE:n uutinen pitää paikkansa, ei voi todeta muuta kuin että nyky-kreikkalaisten kulttuuri ja käyttäytymiskoodi on primitiivinen ja surkea verrattuna suomalaiseen kulttuuriin. Sillä erolla kuitenkin, että edelleen saman uutisen mukaan maan uskonnolliset johtajat ovat tuominneet väkivallan. Tämä sentään erottaa kreikkalaisen primitiivisyyden ja surkeuden islamilaisesta vastineestaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rohkeita miehiä, ressukoita ja väkivaltaa
Tappaako analyyttinen ajattelu uskonnollisuuden?
Kreikka ja suomalaisen politiikan rehellisyys



1 kommentti:

  1. Jos kulttuuri on vaikka primitiivinen tai sitä ei voi muutenkaan verrata omaamme, niin eikö tämä tulisi ottaa jotenkin huomioon?

    Sananvapaus perustuu joillekin asioille ja parempi olisi rakentaa sananvapauden edellytyksiä ennenkuin aletaan viemään jotain, mitä toinen kulttuuri ei kestä.

    Fyysisellä puolella asiaa voi ajatella vaikka tapauksella, jossa amerikan intiaanit sairastuivat eurooppalaisten tauteihin ja alkoholiin.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!